Sivut

maanantai 1. lokakuuta 2012


Vähän on päivitykset jääneet vähiin, no ei tässä nyt kyllä paljon päivitettävääkään ole ollut. Ainoa tapahtuma purjeveneen nosto 19p syyskuuta. Piti nostaa jo 14p vaan tuuli puhalsi vimmatusti jopa puuskissa yli 20ms.
Kävin tuolloin rannalla katsomassa veneen kiinnityksiä koska veden pinta nousi voimakkaasti.
Rannalle oli tullut kovasta tuulesta huolimatta nosturi ja kyllä siellä jonkun purjepaattia ylös nostettiin.
Huollot suurin pyörtein tehty, vielä vesi säiliön tyhjennys ja jos vähän pintoja pyyhkäsis etikkavedellä.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Tuulen pakana.

Eilen iltapäivällä päätin lähteä kokeilemaan purjehdusta,  tuultakin oli luvattu enemmän kuin riittävästi,
ja yllätys yllätys säätiedoitus piti paikkansa. Säppiin oli tarkoitus lähteä mutta tuuli oli sen verran raikas, että päädyin purjein Pirskeriin seuran mökille purasemaan eväät pois. Olin suunnitellut parin päivän reissua. Illalla tuuli voimistui ja kiuluni seuran laiturissa sai sellaista rodeota, että morjes. Eihän tuohon voinut jäädä yöksi, eli kotiin päin. Vaan tuulen herra päätti alkaa puhaltamaan  klo. 20.00 kiusakseni yhä kovemmin. Empä alkanut sooloilemaan purjeiden kanssa, mieli kyllä olisi tehnyt koittaa, että kuinkas kiulu nyt tuulella käyttäytyy. En uskaltanut alkaa yksin tekemään kakkosen reiviä isoon. Tuuli oli todella puuskikas tuulimittari näytti 8-17ms. Lähtö päätöksen tehtyäni ja eväitä purressani etelästä tuli joku pursi mereltäpäin kovaa vauhtia kääntyen laitakarin fäärtille, purjeita ei ollut paljoakaan päällä, meno oli melko sporttisen näköistä. Laitakariin saavuttuani alkoikin jo olla varsin hämärää, omaan koti satamaan mentäessä olevat merkit löytyikin vasta 15m päästä. Laiturriin päästyäni ja veneen kiinnitetyäni oli jo pimeää, mietein että, oli se hyvä, kun en alkanut sähläämään matkalla purjeiden kanssa. Pimeys tuli arviointiani aikaisemmin ja nopeammin, kai nuo synkät pilvetkin teki oman osansa. Aallokko ei ollut erityisen kovaa tuuleen nähden laitakarin fäärtillä, sen verran saaria aallonmurtajana.



maanantai 3. syyskuuta 2012

Treeniä treeniä





Purjehdus ollut aika vähällä viime aikoina. Pari viikkoa sitten kävin Säpissä muhkean sieni saaliin toivossa, saalis jäi niin vaatimattomaksi ettei siitä ole paljon jälkipolville kerrottavaa. Käärmeitä poimimalla olisi koriin tullut painoa huomattavasti enemmän, vaan kameraa en ehtinyt esille ottaa kun jo käärme oli mättäiden alla. Onneksi kuitenkin oli kaunis päivä ja osanmatkaa reipas tuuli. Purjeiden trimmausta tuli harjoiteltua, jotain tuli opittuakin. Peräsimen painetta opein säätämään purjeita trimmaamalla, viron reissua tehdessäni oli monasti kovalla tuulella trimmit niin päin ahteria, että peräsimeen kohdistui valtava paine aivan suotta. Täysin purjein 7 ms sivutuuleen pystyin nyt trimmaamaan  purjeet siten, ettei peräsimeen tarvinnut edes koskea. Meno matkalla tuuli oli alku matkalla vaisu, mutta Markun jälkeen tuuli yltyi juuri mukavaksi treeni tuuleksi. Paluu matkalla Säpistä lähdettäessä tuuli oli navakkaa, Pirskerin jälkeen Laitakarin fäärtillä saarien suojassa tuuli oli enää heikkoa ja Laitakarin tykönä tuntui ettei enää tuulut ollenkaan. Meren pinta oli lähes peili, mutta Linda puski vielä klo. 22.00 eteen päin lähes parin solmun nopeudella. Oli jokseenkin niin rauhaisaa,   niin rauhaisaa.



Vastaan tuli kaljaasi Ihana.

perjantai 3. elokuuta 2012

Sieniretki Säppiin



Kaverini kanssa viime lauvantaina Säpissä sienireissulla. Tuuli oli luvattua löysempi, pyörivä ja hyörivä. myötäistä menomatkalla noin 1-3ms. Takaisin päin tultaessa tuuli oli vähän noussut, vaan suureksi osaa matkaa vastainen. Kello oli 19.45 lähdimme Säpistä.  Kaverini loma loppui,  hänen piti mennä aamuksi töihin 04.00 joten emme alkaneet luovia vaikka sitä olisimme halunneet. Pirskerin ohimenevää reittiä purjehdimme, siinä pääsi tiukkaa vastaista yhdellä halssilla pitkän matkaa. Liian hidas vauhti menomatkalla söi liikaa aikaa paluumatkasta. Grillimakkaratkin keitettiin vauhdissa. jonokin grillipaikalla olisi ollut kova (ylämaankarjaa.) Mufloneita ei näkynyt. Niitä näkee aina joskus, kun malttaa liikkua hiljaa saaren rauhallisemmilla alueilla
Ruuhkaa grillipaikalla.

Vahti tarkkana.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012



 Perjantaina 27p saavuimme Kylmäpihlajaan se on mielestäni kiva majakka saari jossa myös palveluita kuten ravintola ja kahvila. Ravintola siaitsee majakkarakennuksen toisessa kerroksessa. Sen yläpuolisissa kerroksissa huoneita joita saa vuokrata ns. saaristohotelli. Ravintolassa söimme lohikeittoa, se oli todellakin maittavaa.



Saaressa myös asiallinen grillipaikka, sekä liiteri missä on puita. saarella runsaasti tyrniä sitä pitää poimia  käsin, etteivät oksat vaurioidu. Monessa saaressa saa myös puristaa tyrniä.


torstai 26. heinäkuuta 2012




Lindan kippari se kätevä mies on, sanoi vaimo kun tein uimaportaista lankonkin. Raumalla laituri matalalla ja täten föörin kautta kulku hankalaa minullekin,  vaimo ei edes suostunut ajattelemaan keulan kautta kulkua. Tiistai illalla klo;21.00 kävimme satamassa laittamassa virrat veneeseen ja samalla lupasin katsoa mitä olisi tehtävissä jotta Linda saataisiin ahteri edellä laituriin ja että vielä olisi kulkukin turvallista. Uimaportaat käänsin nurinpäin liina väliin jota pystyy säätämään laiturin korkeuden mukaan. Metallikierrätyksestä vielä hieman kaide putkea, vanerista taso ja valmista tuli. Yllätyin itsekin miten toimiva ja yksinkertaisen helppo ratkaisu tähän ongelmaan löytyi.Klo; 00.30 oli tehtävä suoritellu ns. asennusta vaille valmis. Keskiviikkona lähdimme Rauman Poroholmaan jossa oli Yö yhtyeen kesä konsertti. Se oli loistava Olli osaa ottaa vuodesta toiseen yleisönsä, eikä tunnelmaa latistanut edes lähes jatkuvana pysytellyt sade. Virvokkeita nautittiin siinä mittakaavassa, ettei aamulla ollut laisinkaan hutera olo. Suunnistimme aamulla vanhaan Raumaan pitsi viikoille, ilma oli onneksi aurinkoinen.Päivä kului shoppailun ja kahvittelujen merkkeissä.



maanantai 16. heinäkuuta 2012



13.7.2012. Perillä kotisatamassa, tyytyväisenä reissuun.




Tuuli oli melko kova Rihtniemen nokalla kotiin päin tullessa 12 m/s  puuskissa huomattavasti enemmän, pelkällä isolla purjeella vauhti vaelsi 6.5-7 s. Myötäisellä vene rullasi voimakkaasti peräsimen jättäessä voimakkaita pyörteitä paatin sehlatessa ja kipparin kammetessa pinnaa styyrpuurilta paarpuurille. Vaikka pinna veneessäni on pitkä niin silti siihen kohdistui valtava paine. Aika ajoin kova puuska tarttui purjeeseen ja tuntui, että jos vähänkään olisi tuullut enemmän niin olisi pitänyt olla isossakin ykkösreivi myötiksellä. Koitin myös mielenkiinnosta sivuvastaiseen ja sivutuuleen ja niihin meno oli ihan hyvin hallittavissa pelkällä isolla, joka on kylläkin vain 13 m². Oli mahtavaa kuulla kuinka voimakas vaahtopää kaatui pitäen kovaa kohinaa ja pauhetta kurssin ollessa myötäisellä.
Ainoa tapaturma oli kun viimeisenä päivänä Rauman jälkeen kovassa tuulessa myötäisellä puomi päätti vaihtaa puolta kun tarkaavaisuuteni herpaantui hetkeksi. Yritin himmata nappaamalla köysistöön kiinni niin kuin olin tehnyt aiemminkin, kylläkin heikommassa tuulessa. Vaan nyt käsi oli liian etäällä kaappaamassa ja köysistö iski ranteeseen, johon turposi noin puolen kanamunan kokoinen patti ja tunto lähti kädestä pois. Noin 20 min. päästä tunto alkoi pikkuhiljaa palautumaan ja patti laskeutumaan. Pääsin tunnustelemaan rannetta, olisiko kenties murtunut, mutta onneksi kipua ei tuntunut ja ranne vaikutti olevan kunnossa. Muistoksi jää joksikin aikaa kunnon mustelma.






Seuran mökiltä kihdiltä, kuvat kertokoon puolestaan.

Papu ja ISO Skylla
Raumalainen kaveri johon tutustuin Kihdillä seuramme mökillä purjehdimme muutaman päivän samaa matkaa kimpassa Inkooseen saakka aika kului mukavasti kun seuraili toistensa tekemisiä. Huumoria ei tästä purjehdus osuudesta puuttunut. Hänellä oli iso Skylla jonka oli uutena tilannut Luvialta edesmenneeltä Nallelta 17 v. sitten. Alus oli vieläkin mielestäni uuden veroinen, hyvin äijä oli paattinsa kunnossa pitänyt.




Gullkrona oli kohteista mieleenpainuvin.Erittäin kaunis luonto ja vanha kalastajantila, jossa paikat olivat tip top. Sekä lämminhenkinen isäntäväki. Paikalla ei saa enään nykyisin oleskella viiden jälkeen, koska paikka suljetaan viideltä. Vanha pari haluaa omaa aikaa, ovat sen varmasti ansainneet





Ykkösreiviin kahden köyden pikareivi.
Inkoossa näpertelin ostamastani kaksoispylpyrästä pikareivin ykköseen, jotta tarpeen vaatiessa saan hyvän reivin nopeasti , ilman mastolle menoa. Tämä on erittäin toimiva ratkaisu. Kiitokset Simpalle, hän antoi neuvon ja opastuksen miten se kannattaa tehdä.+++




Inkoossa idyllinen satama Jakob Ramsjö. Jota pyörittää serkkuni Mikko. Paikka on kuuluisa hyvästä ruuastaan ja sitä tullaan nauttimaan kauempaakin. Myös sauna on erinomainen, jonka pitää varata privaattina. Anniskelupuoli pelaa ja koko henkilökunta on vähän show meiningillä ja siksi varmasti porukka tulee yhä uudelleen ja uudelleen viettämään iltaa ja syömään maittavia herkkuja.
Perillä määränpäässä, eli Tallinnassa ja parin päivän bileet juhlinnassa ei säästelty. Vanhasta kaupungista löytyi mesta jossa olut parin euron huiteilla ja siiderikin vain 2.50e. hintaan kunnon rempseä haitarinsoittaja.

Paikallisessa pursiseurassa nuorten purjehduskilpailut.

Naissaari edessä ja minua laulatti.

Naissaari edessä ja minua ei laulattanut.
Lähtiessäni takaisin Suomen puolelle oli mainio purjehdus sää, kunnes. Ja ei muuta kuin karkuun Naissaareen. Vettä alkoi sataa ja hirveä myräkkä ja valo show. pruukit housuissa purjeet alas rauta ja genaakkeri käyntiin. Saaressa Venäjän vallan aikana miina tehdas. Tutustuin vielä illalla Imatralaisiin  Kaveruksiin jotka olivat lähteneet myös seikailemaan saimaalta. Heillä noin 12m  upea rautapaatti jossa sauna lämmitimme saunan ja kävimme välillä uimassa. Virvokkeita kului , myös konjakkia ja rommia joita en virvokkeiksi laske. Huumorilla veistettyjä tosi tarinoita tosi elämastä kerrottiin ja tultiin hyvin juttuun. jos oikein muistan,Taisin lurauttaa jonkun pienen laulunkin. Yöpuvulle 03.00 .
Imatralaisten alus korkeassa betonilaiturissa. ( huono kuva kulma parempaa kun en saanut)








Kapea kiskoinen rautatie




Lähtiessäni Nais saarelta oli lähes pläkä, jos olisin tuolla kelillä purjehtinut suomen puolelle oisi aikaa kulunut viikko tai kaksi eli isopurjeella  koneen avustamana takaisin Inkooseen.


Tämä kuva kaverini mökiltä.



Jaa juu Juhannuksen Vietin Parattulassa jonne vaimoni tuli autolla koska hänen piti mennä jo juhannus päiväksi töihin, eli koko reissun purjehdin yksin Luvialta Tallinnaan ja takaisin, aina välillä oli joku joka purjehti samaan suuntaan tutustuin moneen, ja sain paljon uusia kavereita jotka ovat aina tervetulleita. Parattula on kiva ja rauhallinen paikka jossa käsityöläis kylä ja Laura petrzens tehtaanmyymälä jossa kylläkin hajakokoja normihinnalla.


Krääs moottor paat.
Perhe Sluyts. ohitti minut tulivat myös Parattulaan juhannuksen viettoon. Lähdimme samaan aikaan luvialta. He hakivat vanhemman tyttärensä Raumalta mukaan joka sinne tuotiin Porista autolla                                                                                                            




sunnuntai 17. kesäkuuta 2012


Vein astiastot purrelle, vaan enhän niitä mihinkään saanut mahtumaan. Pentteriä jatkettiin salongin puolelle, koska siellä on tilaaa, ja avot nyt kipot ja kupit on löytänyt omat  paikkansa, alkaa pikku hiljaa tuntumaan omalta kodikkaalta purrelta jossa viihtyy. Minun puolesta juhannus voi alkaa. Hyvää Juhannusta kaikille lukijoille T: Jukka

torstai 7. kesäkuuta 2012

Lindan lasku vesille sujui hyvin, ainoastaan peräpäähän liinoihin olisi tarvinnut laittaa noin 30cm jatko, jotta vene olisi noussut suorassa. Se pitää laittaa kun venettä asentaa takaisin trailetiin. Masto asennetiin samantien, koska sateet olivat väistyneet ja tuulikin oli vähäistä. Asensimme maston toisen purjehtian kanssa kahdestaan. Siinä olisi saanut olla kyllä kolme persoonaa, koska vinssin varressa täytyy olla lähes koko ajan yksi henkilö. ainoastaan yksi tappi putosi vantista mereen, juuri kun kaveri sanoi ettei niitä sitten kannata tiputella niin kohta molskahti, jos saisi kaikki vanttien tapit mitkä ikinäkään on maailman merillä tippunut, niin niistä saisi jo ehkä romumetallin hinnalla ostaa uuden loistopurren. Huomenna tarkoitus vielä säätää mastoa ja asentaa purjeet vanhan työkaverin avustamana, jos sää sen sallii. Hän on vankan kokemuksen omaava kilpapurjehtia. On ilo ja kunnia saada apua, oppia sekä vinkkejä häneltä, sillä nyt niitä juuri kipeimmin kaivataan. Eilen oli SSP:n johtokunnan kokous jossa oli jäsenhakemukseni käsiteltävänä. Seurasta en vielä tunne juurikaan ketään ainankaan nimeltä, kaipa siellä sitten pian tutustuu muihin seuran jäseniin.



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kastepäivä


6.6-2012. Linda pääsi eilen hallista ulos, tänään se pääsee haistelemaan meri-ilmaa sillä tänään on Lindan kastepäivä. Täytyy myöntää, että vähän jännittää maston pystytys ja kaikkien noiden köysien asennus, onneksi saan apuja vanhoilta konkareilta, itselläni kun ei ole purjeveneistä juurikaan mitään kokemusta eli minulla on ainoastaan into ja halu päästä purjehtimaan, eräs vanha mies sanoi ,että se on jo paljon se.
Tarkoitukseni on pitää blokia tästä haastavasta ja mielenkiintoisesta harrastuksesta, kertoa ja kuvailla miten kasvan purjehtiaksi niin myötä kuin vasta aallokossa.
Valitessani venettäni päädyin Fantasiaan, koska tila ratkaisu mielytti minua ja vaimoani. Olisin halunnut vielä isomman purren, mutta kun lueskelin purjehduskirjoja ja nettijuttuja, tulin siihen tulokseen ettei kannata ostaa isompaa purtta, koska purjehdin pääsääntöisesti yksin joskin vaimo välillä mukana. Tilat pitäisi riittää vallan mainiosti ja rantautuminen helpompaa, myös kustannukset pienemmät.
Tarkoitus pitää peräkajuuttaa matkatavaroita ja varusteita varten, myös myrskypunkka peräkajuutassa, aika näyttää onko ratkaisu toimiva.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Purjeveneen kunnostus / päivitys

 o




 30.5-2012. Loppurutistus myrkky maalia pohjaan (Hemppel Milleenium.)  Kylkiin isketty vahaa niin maan perusteellisesti.
Potkuriin sorvattiin uudet liuku holkit jotka olivat jo väljäksi kuluneet, potkuri myös kiilloitettiin ja rasvattiin.
Huomenna tarkoitus vahata veneen ylä osia sekä tehdä traileriin pari parannusta.

30.5-2012. Alus kastettiin Lindaksi, nimi jäänyt päähäni muhimaan kun nuorempi tyttäremme syntyi ehdotin hänen nimekseen Lindaa muttei se kelvannut muulle naisväelle eli hävisin 2-1 nyt veneeni on kuin kolmas tyttäreni, toivottavasti tämä tottelee käskyjäni paremmin kuin kaksi edellistä.




Kaapeloinnit tehty riittävän vahvalla johdotuksella.
28.5-2012. Nyt lähes kaikki letkut vaihdettu ainoastaan pakoputki, polttoaineputki, polttoaineen paluuputki ja vesiäiliön täyttöputki jäi vaihtamatta hyvän kuntonsa vuoksi ilmeisesti vaihdettu koneen vaihdon myötä. Lavuaarien poisto putkista löytyi mielenkiintoinen viritys yläpäät 16mm alapäät 12mm ja kun kerran putki alapäähän väljä, oli väliin laitettu silikoonia ja klemmarilla kiinni "isä meidän". Itse en poissa ollessani sulje hanoja siksi liitosten tulee olla luotettavia, eikä mielestäni silikonin varaan sovi paljon laskea .
Vielä vahaa kylkiin myrkyt pohjaan ja nimi veneelle, sitten veteen. 



Vielä mahtuu yli 100 kg köriläs sisään tekemään huoltoja.
Wallas sai kotelon polttoainesäiliölle, ennen säiliö roikkui kuormaliinalla holtittomasti.




21.5-2012 Olen touhunnut kovin veneellä paripäivää, mutta kun katselin mitä olin saanut aikaan, niin empä ollut aikaan paljon saanut, muuta kuin jalanjälkiä @@@ kele.



Putki oikealla pystysuunnassa on imutyhjennysputki.

Seftitankkiinkin piti saada joitakin parannuksia joten imupuolta muutettiin siten että putki tuotiin alareunasta hapon kestävällä tankin yläosaan jolloin sitti ei makaa kumiputkessa kuten ennen. Myös hätä tyhjennys mereen , tyhjennys paikkojen sulkeutumisen takia syksyllä.Tankin tilavuus 56l.
Alakuvasta näkee seftiletkut asennettuna edellisen insinöörin toimesta Hmmm. Mielestäni hieman puutteellinen kannakointi.


Kuva ennen rempaa. Sitti makasi putkissa.
                                                                         




nyt
                                                        

14.5-2012 Polttoainetankkiin pikku parannuksia mm. pohjalle sakkapesä noin 2dl polttoaineputki yltää sakkapesän yläreunaan joten karkea sakka ja vesi jäävät pesään eikä täten tuki polttoaineletkuja eikä suodatinta kovassakaan merenkäynnissä, tankki tyhjenee täysin tyhjäksi vain sakkapesänverran jää polttoainetta, tai sakkaa/vettä. Täyttö putken kohtaa siirrettiin toiseen reunaan koska täyttöputki olisi ollut muutoin todella jyrkillä kurveilla, (se mikä siinä oli ennen paikallaan ei ollut laillista täyttöletkua pikemminkin imuriletkua.)
Myös polttoaine mittari muutetiin sellaiseksi millaisen sen soisi olevan, ja litramäärä merkinnät luonnolisesti tankinkylkeen.  letkut sekä täyttökorkki uusitaan, asennetaan polttoainepilli joka ilmoittaa jos liian kova tankaus vauhti varsinkin lopussa. Tankin tilavuus 26l. Eli  ajoa n.26.h.








Muovimatto lavuaarin edustalla.


                             Jihuu vielä silikoonit tason reunaan ja pyty.  matolla 15v takuu oh hoh.
                                                                                              
                                 


     
11.5-2012  Pyttytasolle laminaattia joka toi lisää lämpimyyden oloa tähän pieneen tilaan.

             

                               

                  Osasta tein sapluunat paperille osan leikkasin päälekkäisleikkauksella.





                         Kylkeen tuli lämpöeristykseksi vahvempi huopa ja päälle sisustus huopa 
                         Materiaalit on valittu siten ettei home ongelmaa pääsisi syntymään.













7.5-2012 Tänään taas veskin kimpussa, olisi verhoilu tullut valmiiksi jos ei materiaali olisi päässyt loppumaan. Tarvitsee mainita että on ollut melko työläs homma, hankalia asentoja, paikat puuutuuuuu!
Valo ja varjo tekee kuviin outoja heijastuksia.


26.04-2012
Nyt kun ilma vihdoinkin lämpesi pääsi jatkamaan rempaa. Kun kerran verhoilut oli poistettu päätin irroittaa levanki kiskon ja vaihtaa uudet sikaflexit, ettei tarvitse alkaa repimään uusia verhoiluita vuoto vian takia.
Työ tehtiin eilen,  lämpötila oli Porissa +16











 31.3.2012 Tarkoitus on tehdä täysi wc-remppa vaihtoon pytty, seftiletkut ja verhoilut yms. verhoilut on tarkoitus vaihtaa johonkin tummempaan ja lämpimämpään materiaaliin. vanhat valkoiset nahat oli yllättävän siistit, mutta hiaman auki liimauksista joten irroitus sujui varsin helposti. verhoilun alta paljastui siisti lasikuitu ja vaneripinta. Vanhoista nahoista saa suuntaa antavat kaavat uusiin verhoiluihin.



Uusi  Eno liesi.






kiinitys remmit vielä.





Eli porattu reijät kaasukanaviin




17.5-2011 Kaasulaitokselta päivää. Mietiskelin jo jonkin aikaa sitten että oliko vika sioitus ostaa uudet kaasulaitteet,ei tarvitse enää mietiskellä. Sulun toinen mutteri halki ja jossain kohtaa joku edellinen omistaja on rakentanut boosterin kaasu lieteen vai mitäköhän on yrittänyt, voi pyhä Sylvi. Nyt kuitenkin asenntanut ammattimies ja koeponnistus suoritettu, sekä uusi kaasuasennus todistus ja koeponnistus todistus.





31.3-2012 Vanha alkuperäinen Eno kaasuliesi saa väistyä uuden rosterisen Enon tieltä turvallisuus syistä, mielestäni palvelusvuosia on kertynyt jo riittävästi kunnioitettavat 27 vuotta, samalla tarkistetaan kupari putkisto,  vaidetaan kaasuletkut, hanat, paineensäädin ja koeponnistetaan järjestelmä, myös asennetaan kaasu hälytin.