o
30.5-2012. Loppurutistus myrkky maalia pohjaan (Hemppel
Milleenium.) Kylkiin isketty vahaa niin maan
perusteellisesti.
Potkuriin sorvattiin uudet liuku holkit jotka olivat jo väljäksi kuluneet, potkuri myös kiilloitettiin ja rasvattiin.
Huomenna tarkoitus vahata veneen ylä osia sekä tehdä traileriin pari parannusta.
30.5-2012. Alus kastettiin Lindaksi, nimi jäänyt päähäni muhimaan
kun nuorempi tyttäremme syntyi ehdotin hänen nimekseen Lindaa muttei se
kelvannut muulle naisväelle eli hävisin 2-1 nyt veneeni on kuin kolmas
tyttäreni, toivottavasti tämä tottelee käskyjäni paremmin kuin kaksi
edellistä.
 |
| Kaapeloinnit tehty riittävän vahvalla johdotuksella. |
28.5-2012. Nyt lähes kaikki letkut vaihdettu ainoastaan pakoputki,
polttoaineputki, polttoaineen paluuputki ja vesiäiliön täyttöputki jäi
vaihtamatta hyvän kuntonsa vuoksi ilmeisesti vaihdettu koneen vaihdon
myötä. Lavuaarien poisto putkista löytyi mielenkiintoinen viritys
yläpäät 16mm alapäät 12mm ja kun kerran putki alapäähän väljä, oli väliin
laitettu silikoonia ja klemmarilla kiinni "isä meidän". Itse en poissa ollessani
sulje hanoja siksi liitosten tulee olla luotettavia, eikä mielestäni silikonin varaan sovi paljon laskea .
Vielä vahaa kylkiin myrkyt pohjaan ja nimi veneelle, sitten veteen.
 |
| Vielä mahtuu yli 100 kg köriläs sisään tekemään huoltoja. |
 |
| Wallas sai kotelon polttoainesäiliölle, ennen säiliö roikkui kuormaliinalla holtittomasti. |
21.5-2012 Olen touhunnut kovin veneellä paripäivää, mutta kun katselin mitä olin saanut aikaan, niin empä ollut aikaan paljon saanut, muuta kuin jalanjälkiä @@@ kele.
 |
| Putki oikealla pystysuunnassa on imutyhjennysputki. |
Seftitankkiinkin piti saada joitakin parannuksia joten imupuolta muutettiin siten että putki tuotiin alareunasta hapon kestävällä tankin yläosaan jolloin sitti ei makaa kumiputkessa kuten ennen. Myös hätä tyhjennys mereen , tyhjennys paikkojen sulkeutumisen takia syksyllä.Tankin tilavuus 56l.
Alakuvasta näkee seftiletkut asennettuna edellisen insinöörin toimesta Hmmm. Mielestäni hieman puutteellinen kannakointi.
 |
| Kuva ennen rempaa. Sitti makasi putkissa. |
 |
| nyt |
14.5-2012 Polttoainetankkiin pikku parannuksia mm. pohjalle sakkapesä noin 2dl polttoaineputki yltää sakkapesän yläreunaan joten karkea sakka ja vesi jäävät pesään eikä täten tuki polttoaineletkuja eikä suodatinta kovassakaan merenkäynnissä, tankki tyhjenee täysin tyhjäksi vain sakkapesänverran jää polttoainetta, tai sakkaa/vettä. Täyttö putken kohtaa siirrettiin toiseen reunaan koska täyttöputki olisi ollut muutoin todella jyrkillä kurveilla, (se mikä siinä oli ennen paikallaan ei ollut laillista täyttöletkua pikemminkin imuriletkua.)
Myös polttoaine mittari muutetiin sellaiseksi millaisen sen soisi olevan, ja litramäärä merkinnät luonnolisesti tankinkylkeen. letkut sekä täyttökorkki uusitaan, asennetaan polttoainepilli joka ilmoittaa jos liian kova tankaus vauhti varsinkin lopussa. Tankin tilavuus 26l. Eli ajoa n.26.h.
 |
| Muovimatto lavuaarin edustalla. |
Jihuu vielä silikoonit tason reunaan ja pyty. matolla 15v takuu oh hoh.
11.5-2012 Pyttytasolle laminaattia joka toi lisää lämpimyyden oloa tähän pieneen tilaan.
Osasta tein sapluunat paperille osan leikkasin päälekkäisleikkauksella.
Kylkeen tuli lämpöeristykseksi vahvempi huopa ja päälle sisustus huopa
Materiaalit on valittu siten ettei home ongelmaa pääsisi syntymään.
7.5-2012 Tänään taas veskin kimpussa, olisi verhoilu tullut valmiiksi
jos ei materiaali olisi päässyt loppumaan. Tarvitsee mainita että on
ollut melko työläs homma, hankalia asentoja, paikat puuutuuuuu!
Valo ja varjo tekee kuviin outoja heijastuksia.
26.04-2012
Nyt kun ilma vihdoinkin lämpesi pääsi jatkamaan
rempaa. Kun kerran verhoilut oli poistettu päätin irroittaa levanki
kiskon ja vaihtaa uudet sikaflexit, ettei tarvitse alkaa repimään uusia
verhoiluita vuoto vian takia.
Työ tehtiin eilen, lämpötila oli Porissa +16
31.3.2012 Tarkoitus on tehdä täysi wc-remppa vaihtoon pytty,
seftiletkut ja verhoilut yms. verhoilut on tarkoitus vaihtaa
johonkin tummempaan ja lämpimämpään materiaaliin. vanhat valkoiset nahat
oli yllättävän siistit, mutta hiaman auki liimauksista joten irroitus
sujui varsin helposti. verhoilun alta paljastui siisti lasikuitu ja
vaneripinta. Vanhoista nahoista saa suuntaa antavat kaavat uusiin verhoiluihin.
 |
| Uusi Eno liesi. |
 |
| kiinitys remmit vielä. |
 |
| Eli porattu reijät kaasukanaviin |
17.5-2011 Kaasulaitokselta päivää. Mietiskelin jo jonkin aikaa sitten
että oliko vika sioitus ostaa uudet kaasulaitteet,ei tarvitse enää
mietiskellä. Sulun toinen mutteri halki ja jossain kohtaa joku edellinen
omistaja on rakentanut boosterin kaasu lieteen vai mitäköhän on
yrittänyt, voi pyhä Sylvi. Nyt kuitenkin asenntanut ammattimies ja koeponnistus
suoritettu, sekä uusi kaasuasennus todistus ja koeponnistus todistus.
31.3-2012 Vanha alkuperäinen Eno kaasuliesi saa väistyä uuden rosterisen Enon
tieltä turvallisuus syistä, mielestäni palvelusvuosia on kertynyt jo
riittävästi kunnioitettavat 27 vuotta, samalla tarkistetaan kupari
putkisto, vaidetaan kaasuletkut, hanat, paineensäädin ja koeponnistetaan järjestelmä,
myös asennetaan kaasu hälytin.