Sivut

tiistai 27. tammikuuta 2015

Historian havinaa.

Tässä edellinen purjeveneeni tammi / ristiinlaminoitu vaneri + epoksi.
Traileri tehty juuri tälle veneelle.
kuva Ukista.
purjehdusominaisuudet oli loistavat.

Rakentaja Juhani koskinen.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Lähtö Luvialta muutomapäivä ennen juhannusta.
Alus valmiina lähtöön.


Juhannus vitettiin Lootholmassa  lämpötilan ollessa alta 10astetta, tuuli oli navakkaa ja lämmitin   oli päällä lähes kokoajan. Päärakennuksen sauna oli surkea, ilmanvaihto ei pelannut ja saunassa happi loppui, pukuhuone oli pieni ja kostea.  Onneksi Ranta sauna, johon oli muutoma satametriä, oli hyvä, etten sanoisi erinomainen niin löylyjen kuin uimisenkin kannalta.
.







Vaimo tuli juhannuksenviettoon autolla Porista, Kävimme kaupassa ja Parattulassa sekä käsityläiskylässä autolla.







Kuvassa käy ilmi, vaikka aaltoa ei ole tuuli oli silti kova puuskissa 15ms. 


Papu vaimonsakanssa lähdössä Ukista Ströömillepäin, Minä peesasin. Tuuli oli kova jo saaristossa ja ulkona erittäin voimakas. Minä lähdin pienellä purjekerralla koska saarien väleistä tuuli tarrasi niin kiinni voimakkaasti. Iso Skylla kestää tuulta hyvin, kippari on kokenut joten tälläkertaa ei minusta ollut alkuunkaan haastajaksi vaan tyydyin maltilliseen menoon. Papu miehistöineen hävisi näkyvistä kiusallisenkin nopeasti.




Täällä ollaan Kihdillä pursiseuran kauniilla saarella. Kovan tuulen takia ei matka ole erityisemmin maittanut, kylmyys kovat puuskittaiset tuulet jotka ovat olleet aika ajoin vetiset, ovat laittaneet purjehtijan pysymään laiturissa.
Vanha tuttu Papu tuli vaimonsa kanssa myös saarelle tuulta pitämään ja tietysti myös saunomaan.
Aika kului saunoessa ja makkaran paistossa sekä tehden paatin huolto töitä, kuten esim. Windexin oikaisu,vahausta yms.Minä vinssasin Papun mastoon, Papulla oli Poosuntuoli eli lauta jossa on köydenpätkät.
Vinsaaminen oli yllättävän raskas jobi jos sen olisin tiennyt, olisin laiskana miehenä mennyt itse maston huipulle oikaisemaan Windexin. Ei vaan, olisin varmasti pyörtynyt jo puoli matkassa, tai paskonut vähintäänkin housuihini. Papua ei kylmännyt homma yhtään, äijällä ikääkin jo mittarissa jonkin verran, mutta liikkeet on kun parikymppisellä.
Papu mastossa.


Seuran mökiltä iltaoluen aikaa.
Huomenna Iniöön, käyn kaupassa ja siivoan paatin imurointi luutaus yms. Sitten katson sään
kehityksen ja sen pohjalta kohti uusia seikkailuita.
Kuvat jälkikäteen.


Kuvat tuhoutui osittain ja siksi ei ole paljon lisää kuvia, vaikka lähes koko kesän merellä tuli oltua.
Jazzeilla olin Porissa viikon Jonka jälkeen pakkasin repun ja suuntasin uudelleen merelle. paljon tuli käytyä uusissa paikoissa joissa en ennen ollu käynyt mm. Pähkinäinen, Maisaari, Turun keskusta Ruisrokin aikana joten sitäkin tuli nähtyä ja kuunneltua. Myös ruissalon kylpylässä tuli käytyä. Vaimo tuli Nauvoon ja lomailimme siellä muutoman päivän sitten tuli gastin vaihto. Mikael tuli kaveriksi tällöin me suuntasimme kohti Turkua ja kävimme tuolloin myös Ruissalossa. Seuraavanapäivänä Takaisin Nauvoon koska kaverin auto oli siellä ja hänen piti palata töihin. Nauvo oli Eteläisin paikka kesän ensimmäisellä purjehduksella. Tuolta menin illalla myöhään Maisaareen jossa olin kaksi yötä.
Pikku hiljaa kohti Poria. Kihti ss. Parattula.
Josta Ströömille kaveria moikkaamaan.




   

Minulla oli ilo päästä käymään Sarvilinnassa jossa kaverini vietti kesälomaansa perheensä kanssa.
Sarvilinna on heidän suku "mökki".




Ylin tornihuone.



Tornin kerroshuone.


Kuva tornista.



Upeat sarvipöllö huonekalut.


Sali.


Kuulumiset vaihdettiin, juotiin kahvit sekä kiersimme Linnan, ja oli aika taas jatkaa matkaa. Matka jatkui Ukiin jossa oli suuri kirpputoritapahtuma rannassa, Myös  myytävänä  oli kaikenlaista herkkua.
Ukista seuraavanapäivänä Luvialle. Viikko Porissa Kuninkuusraveissa ja takaisin merelle. Tällöin      eteläisinkohde oli  Kasnäs.                                                                                                                        
Venäläisiä perinnepurjeveneitä tuli satamaan useita kymmeniä kuvan alus oli isoin, Oik. näkyviä oli paljon. Mitä elokuvaa nyt sitten täällä kuvattiinkin en enään muista.                                                                                                                                

Maanantaina 30,07. 16.00 Lähdin  Luviallepäin hyvän tuulen saattelemana. 31.07 24.00. saavuin Teersalon Vanhaan Salakuljettajaan. Aamulla matka jatkui 08.00. Ja Luvialla olin klo 21.15.       


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Vuodenvanha Raymarine A65 sanoi sopimuksensa irti. Laiteessa on viiden vuoden takuu, todennäköisesti yksi takuu vuosi menee laite huollossa. Ei tunnu auttavan tänäpäivänä edes laatuun sioittaminen. kävin ostamassa ja lauantaina IPadin ja siihen karttaohjelman.
Sunnuntaina lähdin reissuun illalla klo:19.15 . Ensimmäisen yön viestein Rauman puuvallissa josta jatkoin matkaa aamulla noin klo:8.00 kohti Uuttakaupunkia. Ilma oli hyvin raikas ja happipitoinen. Ei tarvinnut alkaa kuvaamaan nimittäin oli ihan ohjelmaa riittävästi. Tuuli nousi ja puuskissa oli 18 ms. I pad oli visusti sisätiloissa kelistä johtuen.
I padin kanssa en osaa siirtää vielä kuvia blokiin, pitää kysyä neuvoa jotta saan sen onnistumaan.
20.06-2014
Soitin eilen Raymarinen huoltoon jonne blotteri oli lähetetty, sanoivat että laite on lähetetty Belgiaan ja uusi on jo tulossa. Saan laitteen juhannuksen jälkeisellä viikolla.  Jos näin nopeaa toimintaa tosiaan on niin pitää antaa Raymarinen takuulle arvosanaksi 10+.
Tuuli taas melko kovaa olemme vaimon kanssa Juhannuksen Lootholmassa.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vene katsastettu ja varusteltu kesälomamatkaa varten. Purjehduskauteni alkaa siis vasta nyt.

perjantai 9. elokuuta 2013

Paluu luvialle. 2013.

Mikko ja Sari lähdössä saaristomerelle Hangosta.

 Vastaan tuli tuttu alus saaristomerelläjossa olen ollut monta kertaa lastaus ja purku töissä.


.
Aluksi tuuli oli erinomainen Genaakerille, mutta tuuli heikkeni heikkenemistään, kunnes vauhti oli liian rauhallinen päivän maileihin,  jotka olivat viimeiselle päivälle hieman yli  viisikymmentä.
  Viime sunnuntaina saavuin takaisin Luvialle. Todella heikon myötäisen saattelemana, genaakkeri antoi  mukavasti lisää nopeutta kunnes.... Yhteensä maileja kertyi reissulta 488.


Reisunpäällä sai Linda uuden köysi lukon rullagenuan köyteen. vanha oli pelkkä kiila lukko joka oli kulunut siten ettei se enää kovassa kelissä pitänyt. Kunnon lukko oli iso apu kovassa tuulessa, eteenkin vetäessä purjetta rullalle.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Tallinna

Vaimo saapui Helsinkiin, Suomenlinnaan josta purjehdimme Tallinnaan. Keli oli aluksi melko mieto ja täysin vastainen, etenimme pitkillä luoveilla. Tuuli alkoi pikkuhiljaa kääntymään siten, että pääsimme tiukkaa sivutuulta kohti Piritaa, Tuulen kokoajan voimistuessa vauhti oli 6 -7 solmua viron puolella. Suomenpuolella tuuli oli aluksi 2-3 ms, ja vauhti sen mukainen. Vaimo lähti Suomeen Laivalla, täten saimme päivän lisäaikaa hänelleVirossa lomailuun. hänen piti palata töihin,vapaan loppumisen vuoksi.

Tele torni oli käymisen arvoinen paikka.





Auto kadulla näyttää melko pieneltä.

Vaimoakin alkio hymyilyttämään maihin päästyänsä, merellä hymy hankki olla aika ajoin  hieman tiukassa.


Sumu Piritassa. Piti lähteä Viron rannikkoa pitkin Seuraavaan satamaan tunnin nokosten jälkeen, vaan eipä tullut lähdettyä sillä,  Nokosten aikana oli noussut sankka sumu.
Tuuli oli tämä kun tulin Tallinnasta Suomeen. Eli rauta genu lauloi.



Suomenlinna

Mukavat kaksi päivää Suomenlinnassa. Ilmat olivat mitä otollisemmat lämmintä oli , mutta ei tukahduttavaa auringon paistetta. Vanhempi tyttäreni kävi myös meitä moikkaamassa Suomenlinnassa kaverinsa kanssa.
Toisena yöna edessä oleva venekunta päätti örveltää aamu neljään, se hiukan latisti meidänkin seuraavaa päivää jolloin  lähdimme Tallinnaan.



















maanantai 22. heinäkuuta 2013

Pölyt pois Genoasta, matkalla Pokkalasta - Helsinkiin.

Aamulla heräilin noin klo 9.00. Porkkalasta jonne olin jäänyt yöksi ankkuriin, tuuli alkoi voimistumaan ja tuulen voiman tunsi vaikka olin saaren suojassa. Pelkällä Genoalla koko matka ja parissa kohtaa saarten suojassa oli koko rulla levitetty tuulen hyväiltäväksi, Poistuessani saarten suojasta olin vetänyt rullalla purjetta noin kolme kierrosta sisään. Missään vaiheessa ei tosiaan tuntunet ,että purjepintaalaa olisi ollut liian vähän tarjolla. Tuuli oli puuskikas ja osalla matkaa piti luovi heittää silloin tällöin. Parhaillaan tuulimittari näytti 18 ms ja alta kympin vain saarten suojassa. Tulin ulko reittiä nopeus oli luoviosuuksilla 5 - 6  s. Ja   muuten parhaimmillaan 7 s. Suomenlinnaan saavuin klo 15. 05. Sade alkoi hiljalleen hieman ennen kolmea, säästyin kuitenkin kuivana maaliin, lukkuunottamatta muutomaa pärskettä jossa roiskahti hieman vettä yli täkin, eipä alkanut nukuttamaan. Tuuli piti kuitenkin huolen, että pienet ja vähän suuremmatkin pärskeet kuivuivat suht nopeasti. Polvet olivat kylläkin perille päästyäni hieman kankeat roiskeista sekä tuulen yhteisvaikutuksesta.
Todenneeksi tulin, että Fantasialla pärjää tällaisessa kelissä suht hyvin pelkällä Genoalla, hallittavuus parempi kovalla kelillä kuin isonkanssa, vaikka neliöitä on enemmän. Toki lyhyillä luoveilla iso on kätevämpi.





Uusi järjestys kajuutassa. Vaikka minulla on tavarat yleenaä niin, että ne pysyy paikallaan pahemmassakin kelissä, niin tällä kertaa tilanne oli tämä. Eli kuvan opetus on, varaudu aina pahimpaan keliin.
Luojan kiitos ettei olut tölkit hajonneet, ei niinkään sisällön takia vaan siivoomisen, pieni reikä olut tölkkiin ja se olisi suihuttanut sisällön pitkin kajuuttaa, karmiva ajatus.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Inkoon  jakobshamniin saapui katamaraani.
Kippari pyysi tutustumaan alukseen, hän kauppasi näitä ja piti esittelyitä. Alus oli 40 jalkaa pitkä. sisätilat oli valoisat ja tilavat.


Linda Inkoossa, kippari käymässä porissa. Paraisissa läppäri teki tiltin eikä enää suostunut käynnistymään,  Porissa vein koneen korjattavaksi ja taas pelittää.Nuorempi tyttäreni oli minua katsomassa kaverinsa kanssa Inkoon jakobshammissa siellä oli  tällöin myös Irkkubändi kilkenny. Kävimme myös purjehtimassa. Porin reissun jälkeen tarkoitus purjehtia Viroon ja ehkä seilata Viron rannikkoa. Parin viikon päästä on vaimon tynkä kesäloma jolloin menemme Lindalla Helsinkiin, kohteena Suomenlinna jossa vietämme ainankin pari päivää.
Tässä osoite jossa tietoa satamasta.

http://www.jakobshamn.fi/index.php/position

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Lindassa tapahtuu. Nyt ohjeita helppoon mutta, onnistuneeseen merilounaaseen. Ainekset tumma spaketti, paistijauheliha, tarjouksesta tottakai. Oliiviöljy valkosipulilla (valmis seos) mausteet : chili,valkopippuri, kurkuma ja brasilika. kastikkeen pohjana valmia jauhelihakastike. suolaa vain spakettiin keitettäessä sopivasti mausteita kastikkeeseen ja chiliä ei säästellä. Runsaasti vihanneksiä ja nam nam.

Lindan mausteet yrttisuola puuttuu kuvasta


Kaksi tällaista satsia ja masu täyttyi kummasti
250 g paistijauhelihaa -50% alennuksella, sopivasti spakettia ja tomaattia et kurkkua sekä kastikepussista puolet, aineksien hinta 1,80e per annos.
Lähdin paripäivää ennen juhannusta Luvialta Parattulaan. Vaimo saapui autolla juhannusta viettämään ja nauttimaan Lindan maittavia aterioita. Lähdin matkaan iltapäivällä ja ensimmäisen yö Ukin Pakkahuoneen laiturissa. Tuuli oli mukava 4-8 ms. ja koneella ei tarvinnut kuin ajaa rantauminen.
Toisen yön olin Katanpäässä jonne ajoin koneella tuulen ollessa heikko ja vastainen. Sama peli Katanpäästä lähdettyäni ränniin Ströömiin päin vastainen ja heikko eli parattulaan koneella.
Parattulasta lähdin Kohti Naantalia ja nyt tuulikin oli suotuisa sekä riitoisa. Purjein Naantaliin. Vaimo saapui sinne autolla. Sieltä seuraavanapäivänä läksimme kohti Airistoa tuuli oli 6-10 ms ja vastainen. Luoveilla mentiin Konetta ei tarvittu muuta kuin Yhden sillan kapeikossa. Vaimoa hirvitti heti kun Linda kallistui yli 15° eli juuri kun meno alkoi olla minun mielestä mukavaa, max kallistus oli alle 20°.
Yöksi menimme Airisto Stormälöön.  Seuraavana päivänä kohti paraisten keskustaa oli leppoisa myötätuuli päivä joka kuitenkin yltyi  kohtalaiseksi purjehduksen aikana, tämä oli vaimon keli ei keikkunut eikä ollut kallellaan ,vain aurinko puuttui.
Tänään hyppäsimme linkkariin ensin Turkuun josta Naantaliin hakemaan vaimon kaara. Samalla kävimme Turussa keskiaikaisilla markkinoilla.
Tänään matkaseura lähti kohti Poria ja minä jäin taas poikamieheksi tai orvoksi, ihan kuinka vain.
Ilma on pilvinen ja tuuleton ja melko viileä.
Tässä olen kahden vaiheilla lähdenkö puksuttelemaan kohti etelää vai odottelenko huomiseen iltapäivään, jolloin tuulen pitäisi olla suotuisa, vaikkakin heikko.







Parattulassa naapuri vene lehahti sankkaan savuun ja liekkeihin 2+6 kg sammuttimet saivat palon hallintaan. Pahimpaan aikaan en ehtinyt kuvia ottamaan, vaan olin mukana pelastus töissä. Veneen omistaja sammutti palon sammuttimella, mutta ei tajunnut ottaa päävirtaa pois, ennen kuin kysyin, että oliko ottanut sekä oliko kaasu pullo suljettu. Johdot oli oikosulussa ja täten tilanne oli päällä kunnes päävirta oli pois otettu.
muutamaa viikkoa aijemmin veneen viereen oli iskenyt salama tuhoten sähkölaitteistoa. Vakuutus oli korvannut ja vauriot korjattu alan liikkeessä. Oliko korjaus ollut virheellinen ? (joka oli palomestarin mielipide tarkistusta tehdessä) vai oliko jotakin jäänyt korjaamatta mitä ei oltu havaittu ?
Johdot tuhoutui totaalisesti ja valkoista jauhetta paikat täynnä Näky oli lohduton.





Kuva Katanpäästä. Kuvassa tykistö patteri




perjantai 14. kesäkuuta 2013


Nyt sitten on helppo eksyä kun on käyrät käytettävissä, vai miten se oli ?

Eksymäkäyrä vuodelle 2013 tehty. 2° oli suurin poikkeama. Luoteen ja koillisen välillä eksymää ei varsinaisesti ollut lainkaan. Oli mielenkiintoista laatia eksymä taulukko, aina mietittänyt että, kuinka paljon veneeni eksymä on,  ja millä kopassin suunnalla häiriö on suurin . Vihdoinkin uskallan luottaa kompassiini joka on erityisen tärkeää esim. laiterikon sattuessa tai kovassa aallokossa mentäessä vaikka Viroon, tällöin gps saa haistaa pitkät sillä, sen avulla suoraan ajaminen on toivotonta tai oikeastaan mahdotonta puuhaa.
Tarkoitus yrittää vetristää Simo Vallin oppeja. Yksin purjehdittaessa se onnistunee,  ennakkovalmistelut tekemällä,  tuulen ollessa maltillinen.

No tietystikkin piti laittaa väärä eranto, muistelin sen olleen näillä nurkilla 6,5-7 ° kartat jäi veneeseen tänään kun hain ne tarkistin erannon joka oli vuonna 2006  +5°30´ ja vuotuinen muutos +6`. Eli 2013 se on + 6° 12`. Joten käyrä siirtyy asteen vasemmalle. Täten eksymä vain asteen verran maksimissaan  joko plusaa tai miinusta kompassin suunnasta riippuen.
Aloin epäilemäänkin että, jotakin on pielessä, koska lähes kaikki lukemat oli (0)-(+2).

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesän 2013 ensipurjehdus tehty 29. 5. Purjehdus Säppiin miehistönä Minä ja Mikael. Säpissä Grillausta, Tillilihaa ja perunoita salaatin kera. Tuuli oli suotuisa mennessä 8-10 m/s tullessa takaisin 7-5 m/s. Veden korkeus tuotti oman haasteensa koska Säpin sisään tulo väylä  nollavedellä 1,7m jonka Linda vaatii. väylän mataluus oli tiedossa varoitin kaveriani jotta hän tiesi pitää varansa ja täten mitään yllättävää ei pääse tapahtumaan. Onnistuimme ajamaan sisään ilman pohja kosketusta.
Vene laskettiin 25p jolloin myös pystytettiin masto Mikaelin ja Jannen avustamana. 26p asensin purjeet Mikaelin kanssa.









Salonki verhoiltu, jälleen vahvempi huopa kyljissä ennen varsinaista sisustus huopaa. Eriste huopaan konua pystyraidoin ja sisustushuopaan vaaka raidoin jotta hengittävyys säilyy.








Kuvan vasemmallapuolella kaapin seinä irroitettu verhoilun helpottamiseksi. (yläkuva samasta kohtaa.) Oikealla vielä vanhaa verhoilua






Konut kuivumassa.






Valmista pintaa.